Palaa kohteeseen Tätä olen

Lapsuus ja nuoruus

Sukuni juuret ovat vahvasti Pirkanmaalla sekä isäni että äitini puolelta. Isänäidin sukua on tutkittu ja sen juuret ulottuvat 1600-luvun lopun Orivedelle. Muutoin sukupuuni muodostuu Näsijärven molemmin puolin eläneistä ihmisistä.

Synnyin tammikuussa 1966 nelilapsisen veljessarjan vanhimpana. Ensimmäiset kymmenen vuotta asuimme Tampereen Kyttälässä. Kosken itäpuolisella keskustan alueella ei ollut paikkaa, jota minä, veljeni ja kaveripiirimme emme olisi tutkineet. Pääkirjasto Keskustorin kupeessa kuului reviiriimme, vaikka olikin Tammerkosken länsipuolella. Sieltä kannettiin kotiin luettavaksi kassi kaupalla Asterixia, Lucky Lukea, Tinttiä ja muita sarjakuvia.

Kesät vietimme Teiskon Vattulassa, jonne siirryttiin alkukesästä ja elo-syyskuun vaihteessa palattiin kaupunkiin. Jussinniemessä saimme temmeltää mielemme mukaan, pääasiallisena vaatetuksena vain kumisaappaat jalassa. Järvessä pulikoimme sen verran paljon, että kiduksien kasvaminen oli pienestä kiinni.

Koulutaipaleen aloitin Johanneksen koulussa, kunnes kesken kolmannen luokan muutimme Kämmenniemeen. Vanhempani olivat ensimmäisiä ”uudisraivaajia”, jotka Teiskon kaupunkiin liittämisen jälkeen ostivat kaupungilta tontin ja rakensivat omakotitalon koulun takaiselle pellolle. Tuolloin se oli teiskolaisille varsin suuri ihmetyksen aihe, että joku rakentaa talon pellolle. Vuosien varrella niitä taloja on noussut niille pelloille yhä lisää ja taannut Teiskon elinvoimaisuuden.

Teiskon koulut olivat 1970-luvulla valtaosin pieniä kyläkouluja. Erinomaiset muistot minulla on Padustaipaleen koulusta, jossa suoritin viidennellä luokalla kuudennen luokan oppimäärän ja kuudennella viidennen luokan. Heinolan opettajaseminaarista 1950-luvulla valmistuneen Jorma Jokelan omaperäisillä kasvatusmetodeilla meistä tehtiin yhteiskuntakelpoisia kansalaisia. Jokelalla oli omintakeiset menetelmät, sillä rangaistusasteikkoon ei kuulunut jälki-istuntoa, koska hän ei pilannut vapaa-aikaansa kurittomien kakaroiden takia. Ainekirjoitus eri sanamäärineen sen sijaan tuli minullekin tutuksi.

Padustaipaleen koulu oli tuolloin Tampereen vanhin yhtäjaksoisesti opetuskäytössä ollut koulurakennus, jossa opetus oli alkanut vuonna 1870. Pihan perällä oli ulkohuussi, järjestäjän tehtävänä oli huolehtia uunien lämmityksestä (tappamatta muita häkään) ja välitunti päättyi tarkalleen oikeaan aikaan järjestäjän kellonsoittoon, jolloin järjestyttiin parijonoon ulko-oven eteen. Ennen lumentuloa liikuntatunnit pelattiin sekajoukkueilla pesäpalloa. Talvisin pojat pelasivat lätkää Kämmenniemen ulkokaukalossa ja tytöt kävivät kävelemässä tai Niskasen Ainon sisäliikunnassa. Elämä oli hyvin selvää.

Harrastuksista ei ollut pulaa. Kämmenniemen kentällä pelattiin talvisin sekä lätkää että tossupalloa. Maanantai-iltaisin oli oikein tossupallon sarjapelit eri kylien ja seurojen kesken. Kesät potkittiin palloa. Veljeni Ville oli pienikokoisena ja ketteränä näissä kummassakin minun parempi. Kämmenniemen koululla oli jos jonkinlaista kerhoa, joista shakkikerho oli minulle läheisin. Kerran eksyin nuorisoseuran tanhukerhoon, mutta se jäi vai yhteen kertaan. Se hairahdus sallittakoon.

Partio ja siihen liittyvät liitännäiset touhut olivat minulle erityisen läheisiä harrastuksia, joka jatkui aina armeija-aikaan saakka. Kuusisen Markun kanssa kävimme partioleirillä Tanskassa vuonna 1980 ja Kanadassa Jamboreella kesällä 1983. Ensimmäiselle reissulle vanhemmat veivät meidät Turkuun laivalle, josta lähdettiin kolmeksi viikoksi taipaleelle taskussa rahat ja passi, rinkassa tarvittavat tavarat. Jälkimmäinen reissu Isossa Lännessä kesti kuukauden aina San Franciscoa ja Los Angelsia myöten. Sieltä ei soiteltu kesken kotiin, eikä pyydetty lisää rahaa. Sillä oli tultava toimeen, mitä mukana oli ja paluulentolippua ei kannattanut hukata. Nyt jo edesmennyt Siivosen Mane eli Sota-Mane oli pitkäaikainen partiojohtajani. Olin yhdentoista vanha, kun osallistuin ensimmäiselle hänen vetämälle erätaitokurssille. Sen jälkeen kuuluin vakiokalustoon hänen vetämillä leireillä ja kursseilla. Hänen merkityksensä minuun oli monessa suhteessa suuri ja ammatin valintani oli pitkälti hänen vaikutustaan.